Jani Toivola: Pelosta huolimatta itsessään voi nähdä rohkeutta

Helmet-kirjallisuuspalkinnon 2017 voittaja on Jani Toivolan kirja Musta tulee isona valkoinen. Toivola arvostaa silminnähden saamaansa palkintoa.

– On tosi iso juttu, että huomionosoitus tuli nimenomaan kirjastolta, jossa työskentelee sanojen ammattilaisia.

Musta tulee isona valkoinen kertoo Toivolan lapsuudenkokemuksista ja matkasta aikuisuuteen, itsensä ja oman polkunsa etsimisestä, onnistumisista ja epäonnistumisista. Kirjassa tehdään myös matka Toivolan isän puolen sukujuurille Keniaan. Kantavana teemana läpi teoksen on ihmisten välinen kohtaaminen. Raati arvosti kirjassa erityisesti avoimuutta, rohkeutta ja Toivolan kykyä analysoida omia kokemuksiaan.

– Kyllä minulle tuli raadin perusteluista sellainen olo, että joku mitä olen tavoitellut ja jokin osa itsestäni tulivat nähdyksi.

Toivola pohtii rohkeuden ja keskeneräisyyden suhdetta pitkään.

– Oikea elämä ei ole koskaan siinä mielessä siistissä paketissa, että olen vain rohkea ja sinnikäs, ja sen jälkeen hommat toimivat. Tiedostin jo kirjan kirjoittamisen aikana, että pelko kulkee varmasti aina rinnallani, eikä se silti poista sitä, ettei voi olla rohkea tai nähdä itsessään rohkeutta. Pidän rohkeudesta, jossa on säröjä.

Ei pamflettia vaan puhetta ihmisyydestä

Raadin perusteluissa nousi esiin myös Toivolan taito nostaa henkilökohtainen kokemus yleisesti merkittäväksi.

– Varsinkin politiikan historia ja kuva poliitikosta on aika ei-henkilökohtainen, persoona häivytetään. Mietin, mitä politiikalle tapahtuisi, jos käytetyt sanat tai kulttuuri muuttuisivat ja ihmiset käyttäisivät enemmän omaa persoonaa. Sen ei tarvitse olla itsensä paljastamista, vaan yksityisen ajatuksen kertominen voi olla yhtä lailla yleisön palvelemista ja luoda vertaisuutta muihin. Samaan aikaan tärkeää on herkkyys: kun toinen kertoo jotakin, yritän aidosti kuulla ja ymmärtää hänen kokemuksensa, niin että en väritä sitä omalla kokemuksellani.

Toivola on toista kauttaan vihreiden kansanedustaja. Hän kertoo epäröineensä, haluaako kirjaan mukaan lainkaan politiikkaa.

– Mietin, voiko se tulla lukijan ja minun väliin. Politiikka on helposti latautunutta, ja yritin kuitenkin tavoitella puhetta ihmisyydestä. En halunnut kirjasta vihreän puolueen pamflettia tai väärällä tavalla poliitikon henkilökuvaa. Yritin politiikassakin tuoda esille inhimillistä kokemusta, mutta huomasin että vähän arkailin sen kanssa.

Kirja, joka syntyi päiväunien aikana

Jani Toivola on pian neljävuotiaan lapsen yksinhuoltaja, ja perhetilanne saneli myös kirjoittamisprosessin. Toivola sanoo kurinalaisuutensa kehittyneen kirjan kirjoittamisen aikana.

– Kun lapsi meni lauantaina päiväunille, tajusin että nyt minulla on noin 1,5 tuntia aikaa ja minun täytyy istua alas ja ryhtyä heti hommiin: en voi synnytellä tätä tuntia. Se on luonteelleni vaikeaa, mutta taito kehittyi nopeasti, kun deadline lähestyi. Kirja on kirjoitettu pääasiassa lapsen päiväuniaikoihin tai illalla, kun hän on mennyt nukkumaan. Loppuvaiheissa heräsin myös aamulla ennen häntä kirjoittamaan ennen töihin lähtöä. Käsikirjoitusta työstimme ammattitaitoisen kustannustoimittajan kanssa, ja se oli huikea kokemus.

Vanhemmuus on tuonut Jani Toivolalle mukanaan monen muun asian lisäksi lempeyttä itseä kohtaan.

– Jos katsoo itseään ilman empatiaa, tulee vaikeammaksi nähdä myös lapsen tarpeiden tärkeyttä.

Vanhemmuus on lähentänyt myös Jani Toivolan ja hänen oman äitinsä kokemusmaailmoita. Kirjassa on kohtaus, jossa Toivolan äiti soittaa tuolloin New Yorkissa asuneelle pojalleen. Äiti ja poika käyvät puhelimessa vaikean mutta tärkeän keskustelun ennen käsittelemättömistä asioista ja hiljaisuudesta tärkeiden aiheiden ympärillä.

– Puhumattomuus aiheuttaa myös sen, että omasta vanhemmasta jää paljon asioita oppimatta. Miten tärkeää oman kasvun kannalta olisi, että ymmärtäisin että vanhemmalla on monia eri puolia: hän on kokonainen ihminen, jolla on kokonainen tarina. Nyt olen tajunnut, että tässä ajassa on hyvin erilaista olla vanhempi kuin äitini aikana.  Olemme kummatkin yksinhuoltajia ja olemme edustaneet jollain tavalla erilaisuutta. Olen ymmärtänyt, miten monta asiaa lapsuuteni yhteiskunnassa on ollut, josta on vaiettu. Minkälaista silloin on tuottaa puhetta, kun siihen ei ole edes lupaa?

Toivolan tytär on niin pieni, että isyyttä ravistellaan enemmän konkreettisten tilanteiden kuin hankalien keskusteluiden kautta.

– Ne vaikeimmat kysymykset eivät ole tulleet, eikä minua ole vielä haastettu sillä tasolla, uskallanko puhua kaikesta mistä hän haluaa puhua. Enemmän nyt se on ollut uskallusta kulkea lapsen mukana hänen hakeutuessaan erilaisten ihmisten luokse tai tilanteisiin, jotka ovat minulle pelottavia tai vieraita. Olen yrittänyt mennä niiden läpi.

Palautetta tunteella

Toivola käy usein puhumassa kouluissa ja muissa yhteisöissä kirjan teemoista, ja moni kehotti häntä kirjoittamaan kirjan, jotta ajatuksiin pääsisi palaamaan myöhemminkin. Ajatus pyöri Toivolan mielessä melko pitkään. Hän sanoo olevansa välillä haaveilija, joka tarvitsee konkreettisen sysäyksen, jotta asiat lähtevät etenemään. Kirjoittamisessa hän pääsi vauhtiin kysyttyään neuvoa kokeneelta kirjailijalta.

– Ensimmäinen konkreettinen teko oli lähestyä Pirkko Saisiota, jonka tunsin entuudestaan muiden töideni kautta. Hänellä on pitkä ura ja näkemystä eri kustantamoista, ja kysyin häneltä, osaisiko hän kertoa, miten valita kustantamo. Sain sieltä heti jotain mihin tarttua, ja sen jälkeen työ lähti etenemään.

Jani Toivolan kokemus luovista prosesseista on tähän asti saatu näyttämöltä ja televisiosta. Esiintyjälle palaute tulee yleensä melko suoraan, ja Toivolalle oli hämmentävä kokemus joutua odottamaan reaktioita monta viikkoa.

– Kaikki kulminoituu päivään, jolloin kirja julkaistaan. Sitten se päivä tulee, eikä mitään tapahdu. Se oli pelottavaa ja uusi kokemus, se nosti häpeän tunteita ja ajatuksia, oliko kirjan kirjoittaminen virhe. Lopulta kun palautetta alkoi tulla, kohtaamiset olivat todella merkityksellisiä. Ihmiset ovat jakaneet pitkiä heijastuksia siitä, mitä kirja on herättänyt suhteessa heidän omaan kokemukseensa. Melkein joka palautteessa on mukana tunne. Se on vahvistanut motiivia kirjoittaa kirja. Määrittävää ei ole se, mikä meitä erottaa vaan se, mikä meitä yhdistää.

Helmet-kirjallisuuspalkinto 2017 Jani Toivolalle

Teksti: Iina Soininen

Kuva: Siltala/Laura Malmivaara